sunnuntai 20. tammikuuta 2013

matka

Matkalle 

Lomamatka on oikeaa laatuaikaa. Silloin pääsee irti arjesta. Ei odota siivous eikä tiskit. Ei varaston katon remontointi eikä mikään muukaan työ. Voi vain rentoutua ja keskittyä itseensä. Vähän kannattaa suunnitella mitä tekee matkalla, mutta liian tiukkaa ohjelmaa ei kannata tehdä. Matkan suunnittelu on osa matkaa, sitä haavetta että pääsee arjesta pois.

Monet varaavat matkan hyvissä ajoin jopa vuoden ennen matkaa. Tekemisiä kohteessa voi suunnitella pitkin vuotta, lukea oppaita ja aiheesta kertovia verkkosivuja. Silloinkin pääsee pois arjesta kun miettii mitä kaikkea kivaa voi lomakohteessa tehdä. (Itse olen lähdössä Kanarialle helmikuussa, siitä enemmän myöhemmin.) Se auttaa jaksamaan kun onjotain mistä haaveilla: parempaa huomista.

Lomamatkaa ei kannata panostaa liikaa. Ei ainakaan rahaa. Jos talous on muutenkin tiukalla, niin lomaa käytetty rahasumma alkaa vaan harmittaa. Varsinkin jos matkan maksaa lainalla. Lomasta jää vain jäljelle kuukausimaksut. Ne on huonoja muistoja.

tiistai 1. maaliskuuta 2011

Avaus

Laatuaika blogin kertoo kaikista mukavista asioista ja mielenkiintoisista paikoista, joita olen kokenuta ja joissa olen saanut vierailla. Lisämausteena kaikkea muutakin jännittävää. Katsotaan mitä tästä tulee. Nyt ei ole vielä kasassa enempää kuin nämä muutamat rivit.